torstai 19. elokuuta 2010

Apuaa, en ole kirjoittanut mitään aikoihin! Kesäloma alkaa olla lopuillaan, siispä aikaa löytyy jälleen myös blogittamiseen. Voin avautua "hullusta" lomasta lähiaikoina.

Kesältä kyllä kertyi kaikenmoista makeeta esiteltävää, pari päivää sitten postimies toi aiiiivan mahtavan paketin transdesignilta ja eilen postiluukusta tipahti ihana ihana ensimmäinen Zoyan lakkani. Olen ostellut myös kohtalaisen kiitettävää tahtia huulipunia ja -kiiltoja! 

Nappaan heti huomenna kameran kouraani ja teen esittelyn yhdestä lakasta ja yhdestä huulipunasta. Ei sovi käyttää kaikkea heti ensimmäisessä postauksessa :)

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava kesä, itse olen nauttinut ainakin ihan täysin siemauksin jokaisesta hetkestä!

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Uus tukka vs vanha tukka


Siinäpä kerrassaan mainiosti muokatut kuvat! Vanha tukka tosiaan itse semitummanruskeesta pari kertaa(?) värinpoistokäsittelyn uhrina ja pari kertaa(?) vaalentavan kestovärin. En kyllä kamalasti tykännyt, oli kuitenkin edelleen tosi kellertävä. Uus tukka monisävyvärjätty+leikattu uskomattoman ihanassa kampaamossa Hakaniemen holleilla, nimeltään tuo mainio paikka on Vox Artis. Kampaajanani toimi ihanan pirteä Anu,  joka tiesi heti (selitykseni oli luokkaa "vähän tummempi mut ei tumma eikä vaaleekaan oikeen") mitä halusin. Hierovat tuolit pesupaikalla kruunaa kyllä aika hyvin rentoutumisen! 130e koko paketti, mielelläni maksan hyvästä palvelusta (eikä tuo Helsingin hinnoilla ole todellakaan pahimmasta päästä).

Kampaajani oli sitä mieltä, että tukkani on tosi hyvässä kunnossa ja mietti, että se on varmaan hetki sitten leikattu. TOTUUS: hiuksia leikattu viimeksi siinä vaiheessa kun lumet alkoi vähitellen sulaa ja sen jälkeen on tosiaan tehty noi värinpoistokäsittelyt yms... Ehkä tästä voi osaksi kiittää Cien:in shampoota!

Mitäs tykkäätte? Kumpi on parempi?

Niin ja hei, Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Jihuu!

Asioilla on tapana selvitä, kuten myös tälläkin kertaa. Saan puolet rahoistani takaisin, kaikkien liikkeessä olevien tuotteiden pitäisi olla samalla tavalla alessa kuin netissäkin. Hintojen merkitsemisestä ei puhuttu vastaussähköpostissa mitään, siihen olen hieman pettynyt. Pitää käydä joskus kurkkimassa jos asialle on jotain tehty!

Makoilin nurmikolla auringossa pari tuntia, voi ällötys mikä olo! Enkä mä tietenkään rusketu yhtään :( No, kesää on onneksi vielä jäljellä.. Ajattelin muuten ostaa vielä lisäksi siskon lahjaan (joka sisältää tällä hetkellä MSCHIC Highlighter powderin, MSCHIC Eyes Cream sävyssä soft ice vanillan, MSCHIC Large pointed face-siveltimen - juurikin tämä murheenkryyni, sekä The Body Shopin puuteripaperipaketin) INGLOTin viiden sävyn luomiväripaletin. Siskoni ei hirveästi käytä luomivärejä, joten ajattelin kasata helppoja perussävyjä joista voi lähteä testailemaan. Toivotaan, että osuu kohdalle niitä kivoja ja hyvin pysyviä sävyjä, eikä niitä hieman heikompia tapauksia :)

Ja hei Te, joilla ei mahdollisuutta ole päästä henkilökohtaisesti INGLOTin meikkitaivaaseen käymään ja ostelemaan tuotteita: Nyt on mahdollista tilata myös postimyynnillä! TÄÄLTÄ  lisää infoa ja TÄSTÄ kuolaamaan mielettömiä valikoimia!

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

§§§

MSCHIC-asia eteni eilen taas hieman! Kävin liikkeessä vaihtamassa sivellintä oikeaan. Sivellin, jonka olin saanut selvisi hetken tutkimisen jälkeen kyllä tuotteeksi jonka pitäisi heillä olla liikkeessäkin alessa, mutta sivellin jonka halusin ei taas ollut. Vaihdoimme tuotteita päittäin, mutta kyllä jäi harmittamaan. Eniten risoo se, ettei liikkeessä ole ilmoitettu hintoja millään lailla missään, alennussiveltimet ovat sekaisin muiden sivellinten kanssa, eikä missään puhuta mitään aletuotteista. Juristintoukkani onneksi kertoi minulle, että Suomen lain mukaan tuotteissa täytyy olla hinnat esillä! Pistin nyt firmalle vielä sähköpostia todella asialliseen sävyyn ja kerroin pettymyksestäni ja siitä, että jos nettikaupan sivuilla ei kerrota alennusten olevan mahdollisesti ainoastaan sieltä tilattaessa (siis sama season sale on sekä netissä, että liikkeessä mainosten mukaan) niin mielestäni asiakkaalla on oikeus saada tuote netissä mainittuun hintaan. Kun ei siellä liikkeessäkään tosiaan hintoja näy.

Mua ei enää haittaa sekään, jos en saa sitä 11€ takaisin - tää alkaa olla enemmän nyt vaan periaatekysymys ja tavoitteena moraalinen voitto. Oletan, että liikkeessä tehdään asiaan muutos (= hinnat tulevat näkyville) JA että saan asiallisen vastauksen perusteluineen MSCHICiltä. Odotan keskiviikkoon asti yhteydenottoa siltä suunnalta, katsotaan miten käy...!

(Ja siis tarkoitushan ei nyt ollut mikään "ÄLKÄÄ OSTAKO MITÄÄN MSCHICIltä", osa tuotteista on kivoja ja ostamisen arvoisia. Lähinnä pointtina oli nyt ehkä herätellä lukijoitakin havaitsemaan oikeuksiaan kuluttajina ja muistuttaa, että mikäli teitä kaltoin kohdellaan niin ottakaa siitä selvää (kuluttajaneuvonta yms...), itsekin haluan tämän asian selviävän jotta muille ei kävisi samoin. En olisi itse tajunnut edes koko juttua, ellei avomieheni olisi tuleva juristi - tästä on ollut hurjan suuri apu! Enkä minä tätä myöskään ilkeyttäni tee eivätkä varmasti työntekijät MSCHICin päädyssä, mutta mielestäni asia on hyvä selvittää kunnolla ja saada hommat kondikseen.)

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Make Up Store-alelöytö

Löysin tässä muutama päivä sitten Kicksin alennusmyynneistä kivan uuden luomivärin Make Up Storelta! Sävyn nimi on Lingerie (ja nyt olen jo aivan solmussa - MUSin nettisivuilta (tai googlella etsiessäni) en löytänyt MUSin sävyä tuolla nimellä, virallisilta sivuilta löytyy kyllä Lingurie...) ja se on hieman persikkaisen oranssinen. Todella kiva näin kesällä sipaista pelkälteen luomelle, saa vähän jotain väriä helposti! Toimii kivasti myös poskipunan korvikkeena.


Kamera päätti olla toistamatta ihan täydellisesti sävyä. Aika lähellä kuitenkin ollaan, on ehkä hieman tummempi livenä. Todella kiva kuitenkin, ehdottomasti 7€:n arvoinen!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Maybelline ja harmaita hiuksia...

Tässä nyt kuvallinen postaus Maybellinen mini Coloramasta, sävy Green Park. Tykkään kyllä, edullinen (nelisen euroa), levittyy kivasti ja parin kerroksen jälkeen jo peittävä. Ja lisäksi juuri mainio väri mieleeni :) Nimettömässä kynsitarra, ostin arkin Seppälästä ja maksoi huikeat 2€. Pysyy ihan kivasti sen aikaa kun lakkojakin pidän. Edullinen, kiva ja kesäinen setti siis!


Harmaita hiuksia taasen aiheuttaa MSCHIC, jonka kanssa oli nettitilauksessa ongelmia joskus silloin aikaisemmin - tuotteiden tulossa kesti todella kauan, ja sain vielä väärän luomivärin. Tänään kävin asioimassa ihan liikkeessä, tarkoituksena ostaa pienelle siskolleni synttärilahja. Mukaan tarttui korostusväri, voidemainen luomiväri sekä sivellin korostusta varten. Sivellinten piti olla alennuksessa n. 12e /kpl, mutta ostamani maksoi mystisesti 21e. Kotiin tultuani vertasin kuittia ja sivellintä - sivellin oli tietysti väärä ja sen todella piti maksaa 12e! Pistin saman tien viestiä liikkeeseen sähköpostitse, huomenna menen varmaankin käväisemään paikan päällä. Nakertaa vaan, kun liikkeessä meni todella kauan asioidessa (myyjä ei meinannut löytää tuotteita / saada lyötyä niitä koneelle) ja lopputuloksena väärä tuote ja melkein tuplahinnalla vielä. Ja kun ei tosiaan ensimmäistä kertaa ollut ongelmia firman kanssa... Toivottavasti huomenna selviää lisää!

Pian myös postausta MUSin luomiväristä lingerie, sekä uudesta tukastani (joka ei ole harmaantuva!!) :)

torstai 1. heinäkuuta 2010

Tää on niin tätä!

Eilen illalla tuli joku ihmeellinen aivopieru, että hei, teen ittelleni akryylikynnet. No, toisen käden olin saanut melkein valmiiksi kun päätin, etten haluakkaan. Siitä sitten vaan viilailemaan ja liuottamaan. Oli kyllä taas typerin juttu ikinä!

Kävin tiistaina alennusmyynneissä, ja mukaan tarttui uusi lakka ja MUSin luomiväri. Kuvapostaus tulee vähän myöhemmin, kuvat otan ihan uudella hienolla synttärilahjaksi saadulla kameralla! Maanantaina tuhlasin rahaa kampaajalla, siitä lisää myös myöhemmin.

Nakertaa muuten, kun alennusmyynneistä en löydä ikinä mitään kivaa vaatetta. Helpompi ostaa vain meikkejä ja lakkoja, ne näyttävät kivalle vaatekoosta huolimatta.

Kohtapa onkin lähtö blogikoiran kanssa eläinlääkäriin kulmamaitohampaiden poistoon. Kallis ja jänskä reissu tiedossa!